Kuten on tapana, ja osana sitoutumistamme avoimuuteen, olemme julkaisseet ulkoisesti tarkastetun vuosikertomuksen vuodelta 2020.
Tässä katsomme taaksepäin vuoteen 2020, EstateGurun suurten haasteiden ja loistavien saavutusten vuoteen. Voit myös ladata vuosikertomuksen PDF-muodossa
Toimitusjohtajan kirje
Hyvä sijoittaja,
Vuotta 2020 on epäilemättä sävyttänyt kaikki Covid-19 pandemiasta seurannut niin yksityiselämässämme kuin liiketoimintaympäristössämmekin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun EstateGurun täytyi selviytyä näin odottamattomasta tilanteesta ja uskomme onnistuneemme siinä erittäin hyvin. Olen iloinen ja ylpeä siitä, miten reagoimme uuteen maailmantilanteeseen niin nopeasti ja onnistuimme kääntämään haastavan tilanteen lopulta itsellemme edulliseksi.
Ennen kaikkea se teki tiimistämme entistäkin vahvemman.
Olemme myös päässeet todistamaan kansainvälisen sijoittajayhteisömme valtavaa luottamusta käytännössä – ylitimme 350 000 euron tavoitteemme Seedrsin oman pääoman ehtoisella joukkorahoituskierroksella 261 %:lla kesäkuussa. Käynnistimme kampanjan Covid-kriisin syvimmässä vaiheessa huhtikuussa. Kierrokselta saadut varat kohdistettiin kolmeen strategiseen alueeseen: maantieteellinen laajeneminen, kunnianhimoisen teknologisen etenemissuunnitelman luominen ja pääomamarkkinoiden sekä institutionaalisten sijoitusten alueiden kehittäminen. EstateGuru aloitti toimintansa Suomessa ja Saksassa, perusti pääomamarkkinatiimin Amsterdamissa ja integroi Lemonway-maksupalvelualustan sekä seuraavan vaiheen automatisoidussa asiakkaiden hankinnassa.
Vaihtoehtoinen luotonanto jatkaa voimakasta kasvuaan koko Manner-Euroopassa. Kaikki viittaa kasvun jatkumiseen mallin tullessa yhä enemmän valtavirran hyväksymäksi ja pääoman tarpeen kasvaessa PK-yritysten sektorilla. Tätä kuvaa se, kuinka EstateGuru rahoitti lainoja 120,2 miljoonan euron edestä vuonna 2020, joka on 50 %:n kasvu vuodesta 2019 (80,3 milj. €). Odotamme sijoittajien kiinnostuksen tuotteeseemme jatkuvan perinteisten pankkien säästötilien korkojen pysyessä matalina.
Jatkamme tehtäväämme tarjota kiinteistörahoitusta ja sijoitusratkaisuja yksittäisen kauppapaikan kautta sekä yksityishenkilöille että yrityksille maailmanlaajuisesti ja aiomme pitää kiinni kunnianhimoisesta liiketoimintasuunnitelmastamme, jonka mukaan teemme rahoituksia 5 miljardin euron edestä vuoteen 2025 mennessä pitäen tavoitteemme selkeänä: maantieteellinen laajeneminen, teknologinen kehitys ja institutionaaliset sijoittajat.
”Olen iloinen ja ylpeä siitä, miten reagoimme uuteen maailmantilanteeseen niin nopeasti ja onnistuimme kääntämään haastavan tilanteen lopulta itsellemme edulliseksi. Ennen kaikkea se teki tiimistämme entistäkin vahvemman.”


Marek Pärtel – perustaja ja toimitusjohtaja
EstateGurun visio on saattaa kiinteistörahoitus ja sijoittaminen kaikkien saavutettaville, kaikkialla maailmassa
EstateGurun tehtävä on tarjota kiinteistörahoitusta ja sijoitusratkaisuja yksittäisen kauppapaikan kautta sekä yksityishenkilöille että yrityksille maailmanlaajuisesti
Liiketoiminta-alueet
Myynti
Vaikka tavoitteemme olivat vuoden alussa muun maailman tavoin kunnianhimoiset, emme olleet valmistautuneet Covid-19 kriisiin. Tilanteen näyttäessä pahalta nostimme korkoja jyrkästi. Teimme yhä kaikkemme pitääksemme yrityksen vakaana ja pyrkiäksemme erinomaisuuteen. Asiakkaat hyväksyivät ehtomme ja jatkoimme yhdessä eteenpäin. Rakennuttajat ymmärsivät nopeasti kesän aikana kohdanneensa uudenlaisen todellisuuden ja että oli väärä aika istua ja odottaa – he käynnistivät vain muutamia kuukausia aiemmin jäädyttämänsä hankkeet uudelleen ja alkoivat yritteliäästi lukemaan läksyjään.
90 % EstateGurun lainamäärästä on perinteisesti syntynyt toistuvien asiakkaiden toimesta, joka tarkoitti sitä, ettei uusia sopimuksia tarvinnut lähteä etsimään kaukaa. Sen sijaan pystyimme keskittymään uskollisiin asiakkaisiimme hyviä tuloksia tuottaen. Luulen että tämä oli ratkaiseva tekijä menestyksessämme vuoden aikana, tekijä, joka piti meidät elossa ja antoi meille vielä merkittävämmän sysäyksen eteenpäin myöhemmin. Se oli todiste siitä, että kuuden vuoden aikana olemme luoneet arvolupauksen, joka todella auttaa asiakkaitamme. Tämä on jotain, josta olen henkilökohtaisesti todella ylpeä ja jota ei koskaan olisi tapahtunut ilman ainutlaatuista lainanantajien joukkoamme ja joka ikistä työntekijäämme.
Vuoden 2020 päätteeksi olimme rahoittaneet lainoja 120 162 673 €:n edestä seitsemässä eri maassa. Se on 50 %:n kasvu vuodesta 2019, jolloin vastaava summa oli 80 337 394 euroa. Keskimääräinen kuukausikohtainen kasvu lainanannossa oli 60 %. Se tarkoittaa sitä, että keskimäärin kasvatimme volyymiamme kuudellakymmenellä prosentilla kuukausikohtaisesti edelliseen vuoteen verrattuna. Paras kuukautemme oli joulukuu 18 323 968 €:lla ja huonoin huhtikuu 4 102 889 €:lla. Ero on 4,6-kertainen! Vuoden 2020 viimeinen vuosineljännes oli erinomainen. Lähes ylitimme yhden vuosineljänneksen aikana 50 miljoonan euron kokonaissumman, kun vastaavat summat ensimmäisellä ja kolmannella vuosineljänneksellä olivat 27 milj. ja 28 milj. euroa.
”Uskollinen ja tyytyväinen asiakaskunta oli merkittävä tekijä menestyksessämme vuoden aikana. Se oli todiste siitä, että kuuden vuoden aikana olemme luoneet arvolupauksen, joka todella auttaa asiakkaitamme.”


Daniil Aal – ryhmämyynnin johtaja
Riskienhallinta
Jatkoimme edellisinä vuosina aloittamaamme matkaa tulevaisuuden johtavaksi rahoitusteknologiayritykseksi. Riskienhallintatiimimme kasvoi merkittävästi vuonna 2020 useiden rahoitusalan asiantuntijoiden tuottaessa meille yhä enemmän tietoa. Tiimi jatkaa kasvuaan tulevien vuosien aikana.
Toinen tärkeä saavutus on uuden, koko yrityksen ja kaikki maat kattavan laina- ja luottohakemusjärjestelmän kehitys. Uusi järjestelmä takaa avoimen, nopean ja tehokkaan lainahakemusten käsittelyn kaikissa maissa, joissa toimimme.
Yhteenvetona voidaan todeta, että jatkoimme investointeja tulevaisuutta varten, joka varmistaa vahvan perustan luottoportfoliomme laadulle ja valmistaa meitä odotettavissa olevalle yrityksen nopealle kasvulle.
”Astuessamme uusille markkinoille ja laajentaessamme liiketoimintaamme läpi Euroopan, riskienhallintatiimi säilyttää asemansa menestyksemme keskeisenä tukipilarina. Olen äärettömän iloinen tiimin kasvusta ja siitä, että saavutuksemme osoittavat meidän olevan alan ehdotonta kärkeä.”


Kaspar Kaljuvee – CRO
Sijoittajat
Huolimatta Covidin vaikutuksista sijoituskäyttäytymiseen vuoden 2020 kahden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, onnistuimme kirjaamaan uudet ennätykselliset kuukaudet sekä volyymin että uusien sijoittajien määrän osalta vuoden 2020 loppuun mennessä.
Vuoden 2020 aikana 31 198 uutta sijoittajaa liittyi yhteisöömme, eli päätimme vuoden noin 70 000 ihmisen käyttäessä EstateGurua kiinteistösijoituksiinsa. Vuoden 2020 toisen vuosineljänneksen aikana, Covidin aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta, EstateGuru-tiimi päätti edetä suunnitelmassaan ja osallistui Seedrsin oman pääoman ehtoiseen joukkorahoituskampanjaan, joka päätyi olemaan valtava menestys. Lähes miljoona euroa kerättiin yrityksen kasvutavoitteiden rahoittamiseksi.
Vuonna 2021 yritys keskittyy viimeistelemään useita vuonna 2020 aloitettuja teknisiä kehityskohteita sijoittajaosastolla. Kasvatamme tiimiä ja valmistaudumme tuomaan uusia tuotteita markkinoille.
“Olemme innokkaita saavuttamaan vuoden 2021 tavoitteet nähdessämme paljon pääomaa odottamassa hyödyntämistään ja EstateGurun brändin kasvattaessa vaikutusvaltaansa kaikilla markkinoilla.”


Triin Jõeleht – sijoittajasuhteiden päällikkö
Laajentuminen ja liiketoiminnan kehittäminen
2020 oli monin tavoin hankala vuosi, mutta myös vuosi, joka jätti meille paljon asioita, joista olla ylpeä. Huolimatta maailmanlaajuisen kriisin tuomista haasteista kasvatimme liiketoimintaamme huomattavasti, teimme merkittäviä jäsenlisäyksiä tiimiimme ja jatkoimme maantieteellistä laajenemistamme. Paransimme tehokkuutta ja säilytimme visiomme olla ketterä ja skaalautua paisuttamatta työntekijöidemme määrää.
Huolimatta maailmanlaajuisesta kriisistä ja sen aiheuttamista taloudellisista seurauksista kasvatimme myyntimme kokonaismäärää 50 prosentilla, sijoittajiemme määrää 51 prosentilla ja liikevaihtomme 2,5 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon. Laajennuimme merkittävästi myös maantieteellisesti, tehden ensimmäiset sopimuksemme Ruotsissa ja aloittaen toimintamme Suomessa ja Saksassa. Riskienhallintaosaston uudistukset tuottivat tulosta heti, uuden ilmeen saaneen tiimin onnistuen yhteensä 5,22 miljoonan euron takaisinsaannissa.
Liiketoiminnan tehokkuuden suhteen saimme nähdä jatkuvan työmme kantaneen hedelmää. Saatoimme loppuun 1,5 kertaa enemmän asiakkuuden vahvistuksia kuin edeltävänä vuonna ja asiakkaan tunnistamista ja tuntemista koskevat prosessimme ovat nyt täysin automatisoituja.
”Olen äärimmäisen ylpeä tiimistämme ja siitä, kuinka pärjäsimme sen globaalin kriisin edessä, jonka Covid-19 aloitti. Teimme ripeästi useita vaikeita, mutta lopulta oikeita päätöksiä, joka mahdollisti uusien liiketoimintaennätysten saavuttamisen. Olemme myös alkaneet herättää kiinnostusta alan huippuosaajissa, joka on elintärkeää tulevaisuuden kannalta ja auttaa meitä tehtävässämme tarjota kiinteistörahoitusta ja sijoitusratkaisuja yhden kauppapaikan kautta sekä yksityishenkilöille että yrityksille maailmanlaajuisesti.”


Mihkel Stamm – COO
Markkinointi ja viestintä
Olemme elokuussa 2019 julkisesti ilmoittaneet, että tavoitteemme on saavuttaa 5 miljardin euron rahoitustaso vuoteen 2025 mennessä. Se toimi alkuna säännölliselle strategiselle viestinnällemme, joka käsittää kaikille sijoittajillemme lähetettävät kuukausittaiset lainaraportit (joista ensimmäinen julkistettiin lokakuussa 2019), vuosikertomusviestintämme, sekä vuosineljänneksittäin ilmoitettavat taloudelliset tuloksemme (joista ensimmäinen julkistettiin huhtikuussa 2020). Kaikki nämä viestinnälliset toimet säännöllisten lehdistötiedotteiden lisäksi ovat elintärkeä osa luottamuksen ja maineen rakentamista. Tietysti olemme myös ylpeitä siitä, että medianäkyvyytemme vuonna 2020 kasvoi yli 700 % verrattuna vuoteen 2018 ja +366 % verrattuna vuoteen 2019. Nämä ovat lukuja, joita vastaavia en ole koskaan ennen nähnyt urallani. Äänemme myös vastaa mukavasti liiketoimintavolyymiamme ja erotumme eduksemme kilpailijoistamme. Koska yhteisömme perusta on melko kookas, pidän erittäin tärkeänä sitä, että olemme vuorovaikutuksissa heidän kanssaan yhtenään. Se tekee markkinointi- ja viestintätoimistamme paljon merkityksellisempiä ja tehokkaampia. Pyrimme pitämään suositusten tason 41 prosentissa tai korkeammalla. Myös vuorovaikutustamme kuvaavat luvut ovat ilahduttavia: uutiskirjeen tilaajat +134 %, seuraajat LinkedInissä +148 %, seuraajat Instagramissa +180 %, tykkäykset Facebook-sivulla +181 %, jakamiset Facebookissa +148 %, lähetetyt sähköpostit +111 %.
Kaiken kaikkiaan lainojemme laatu, asiakaspalvelumme ammattimaisuus ja ystävällisyys, sekä intohimomme rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä kohtaan tekevät työstämme markkinoinnin ja viestinnän parissa todella helppoa ja kustannustehokasta. Mainontaan ei tarvitse investoida, kun asiakaskuntasi käymä keskustelu hoitaa markkinoinnin puolestasi.
Olen myös erittäin iloinen siitä, että olen tehnyt aloitteen panna käytäntöön ympäristö-, sosiaali- ja omistajaohjaus (ESG) -strategia ydinprosesseissamme. Se on asia joka on vahvasti esillä asialistallamme vuonna 2021 ja antaa meille yhden työkalun lisää tehdä liiketoiminnan tuloksistamme merkityksellisempiä ja elämästämme maapallolla meille kaikille parempaa.
”Pidän päätehtävänämme taata lupaustemme ja sanomamme johdonmukaisuus sekä sisäisesti että ulkoisesti, sekä tietysti antaa maksimipanos niiden välittämiseksi yhteistyössä kaikkien EstateGuru-tiimin jäsenien ja kumppanien kanssa. Uskollinen ja tyytyväinen asiakaskunta on paras markkinointityökalumme.”


Piret Reinson – markkinoinnin ja viestinnän johtaja
Loppusanat
Kiitos, että käytit aikaasi syventyäksesi EstateGurun talouteen ja yhteenvetoon vuodesta 2020.
Lopuksi haluaisimme ilmaista syvimmän kiitollisuutemme kaikille sijoittajillemme ja lainanottajillemme, jotka ovat olleet kanssamme läpi Covid-kriisin sävyttämän vuoden, sekä liikekumppaneillemme ja asiantuntijoille, joiden kanssa työskentelemme. Modernin kiinteistöalan ekosysteemin rakentaminen ei onnistu ilman huippuluokan kumppaneita ja parasta mahdollista tiimiä.
Jatkamme eteenpäin yhä toteuttaen tehtäväämme tarjota kiinteistörahoitusta ja sijoitusratkaisuja yhden kauppapaikan kautta sekä yksityishenkilöille että yrityksille maailmanlaajuisesti.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, haluaisimme nostaa esiin EstateGurun erottavat tekijät – asiat, jotka tekevät meistä ainutlaatuisen, ajavat meitä eteenpäin ja auttavat meitä tekemään maailmasta paremman paikan meille kaikille:
1) fokus digitaaliseen varojenhankintaan yli hallintoalueiden segmenteillä, joita perinteiset pankkikanavat eivät palvele riittävästi;
2) fokus haittasuojattuihin, ensiluokkaisen turvallisiin sijoituksiin;
3) suuri määrä toistuvasti palveluitamme käyttäviä lainanottajia ja sijoittajia ja vahvistetusti erinomainen asiakaskokemus;
4) oma huippuluokan teknologia, joka mahdollistaa tehokkaan ja skaalautuvan lainanotto- ja sijoituskokemuksen;
5) vahva sitoumus raportoinnin korkeaan laatuun ja avoimuuteen;
6) taitava, vahvasti yhteiset intressit omaava johtoryhmä, jolla on kokemusta pankkitoiminnasta, varallisuudenhoidosta ja teollisuudesta yhdistettynä asiantuntijuuteen kiinteistörahoitusmarkkinoilla