EstateGuru, yleiseurooppalainen kiinteistösijoitus- ja -rahoitusalusta, on rahoittanut 500 miljoonan euron arvosta yrityslainoja tähän päivään mennessä.
Virossa, Tallinnassa, vuonna 2013 perustettu yritys rahoitti ensimmäisen lainansa virallisesti tammikuussa 2014. Yritys saavutti 100 miljoonan euron rajan viiden vuoden jälkeen maaliskuussa 2019. Eksponentiaalinen kasvu jatkuu, sillä EstateGuru rahoitti vuoden 2021 aikana lainoja 200 miljoonan euron arvosta. Nyt EstateGuru on saavuttanut puolen miljardin rajan kumulatiivisissa rahoitetuissa lainoissa.
”Liiketoimintamallimme menestys ja yli 110 000 alustallemme liittynyttä sijoittajaamme inspiroivat ja motivoivat meitä pyrkimään johdonmukaisesti toteuttamaan visiotamme tehdä kiinteistörahoitus ja sijoittaminen kaikkien ulottuville. Tämän merkittävän virstanpylvään saavuttaminen on täydellinen alku vuodelle 2022 ja antaa hyvän suunnan tulevalle vuodelle. Jatkamme kunnianhimoista kasvuamme ja pyrimme olemaan Euroopan suurin kiinteistörahoitus- ja sijoitusalusta vuoteen 2025 mennessä. Ajoitus ei voisi olla parempi. Näemme vaihtoehtoisten rahoitusratkaisujen kysynnän kasvavan kaikkialla Euroopassa ja erityisesti pk-yritykset etsivät ammattitaitoisia, luotettavia rahoituskumppaneita, joilla on alan asiantuntemusta”, kommentoi EstateGurun toimitusjohtaja ja toinen perustajajäsen Marek Pärtel. ”Eikä pelkästään vain lainavolyymimme kasva uskomatonta vauhtia, vaan joukkoomme on viimeisen vuoden aikana liittynyt monia lahjakkaita ihmisiä. Kun tammikuussa 2021 työskenteli 50 henkilöä kahdeksasta eri maasta, niin tällä hetkellä meillä on 110 ammattilaista 17 eri kansallisuudesta”, Pärtel lisäsi.
EstateGuru rahoitti lainoja 203 miljoonalla eurolla vuonna 2021, mikä oli 69 % enemmän kuin vuonna 2020 (120 miljoonaa euroa). Hallinnoitavat varat olivat 220,3 miljoonaa euroa vuoden 2021 lopussa.
Yhteystiedot
Piret Reinson, Markkinointi- ja viestintäjohtaja: piret.reinson@estateguru.co, +372 510 1984