Tämän kuun Guru Spotlightissa pääsimme haastattelemaan teknologiajohtajaamme Ararat Yuzbashyania, joka kertoo, kuinka hänen aikansa yhtiössä on kulunut, miten hän pyrkii parantamaan kollegoidensa työhyvinvointia, miksi hän rakastaa viettää aikaa lapsiensa kanssa ja mitä neuvoja hän antaisi lahjakkaille ihmisille, jotka harkitsevat työhakemuksen lähettämistä Estategurulle.
Kuinka kauan olet ollut osa Estateguru -tiimiä?
Ensi vuonna minulla tulee täyteen vuosikymmen Estategurulla. En voi uskoa, kuinka nopeasti aika on kulunut – uusia tavoitteita ja projekteja tulee jatkuvasti, olen kehittynyt ammattilaisena ja mikä tärkeintä, Estategurun henkilöstö motivoi joka päivä.
Mikä on tehtäväsi Estategurulla?
Tehtäväni on tehdä EstateGurusta menestynein finanssiteknologiayritys Euroopassa ja pidemmällä tähtäimellä koko maailmassa. Tavoitteeni on auttaa asiakkaita teknologian hyödyntämisessä heidän taloudellisessa toiminnassaan. Ymmärrän turvallisuuden olevan etusijalla aina kun kyse on rahoituksesta, ja siksi parannamme jatkuvasti alustan turvallisuutta kaikista näkökulmista. Pyrimme myös tekemään kollgeoiden elämästä yksinkertaisempaa, miellyttävämpää ja tuottavampaa ottamalla käyttöön automatisoituja prosesseja kaikilla osastoilla.
Estategurun tärkeimmät arvot ovat kasvusuuntautuneisuus, rohkeus, vapaus, rehellisyys, päättäväisyys ja empatia. Kuinka koet näiden arvojen toteutuvan Estategurulla?
Sanoisin ehdottomasti kokevani näiden kaikkien arvojen toteutuvan. Yhtiö on äärimmäisen tavoitteellinen ja rohkea korkeiden tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Voin ilmaista itseäni vapaasti ja tunnen, että rehellisyyttä arvostettavan täällä. Olemme erittäin päättäväisiä kasvun suhteen, ja olemmekin kasvaneet vuosi vuodelta. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, on empatia. Arvostan todella kollegoideni kykyä ymmärtää ja kokea toisen ihmisen tunteita, ja yritän soveltaa samaa taitoa elämässäni ja työssäni.
Mistä pidät eniten työssäsi Estategurulla?
Pidän kunnianhimosta, prosessien nopeudesta ja mikä tärkeintä, pidän siitä, että tunnen olevani osa suurta ja tiivistä tiimiä, joka työskentelee yhdessä samoja tavoitteita kohti. Tietenkin on olemassa suurempia yhtiöitä, mutta ottaen huomioon mistä aloitimme, on kasvumme päivä päivältä todella huikea saavutus.
Kerro jotain mielenkiintoista itsestäsi. Mitä teet vapaa-ajallasi?
Olen ihan tavallinen ihminen, ja haluan viettää aikaa neljän lapseni kanssa aina kun mahdollista. Rakastan heidän seuraansa, ja vaikka he ovat lapsia, he opettavat minulle paljon ja saavat minut tuntemaan oloni nuorekkaaksi ja energiseksi.
Pelasin lapsena shakkia erittäin tosissani, ja se opetti minulle paljon asioita, joita olen hyödyntänyt elämäni aikana. Avain tavoitteiden saavuttamiseen on samankaltainen prosessi kuin se, jolla saavutetaan loistava tulos shakkilaudalla. Sinun on ohjailtava liikkeitäsi ja ajateltava muutama askel nykyhetkestä eteenpäin. Mielestäni harrastukset kertovat paljon ihmisestä.
Jos voisit antaa neuvoja ihmisille, jotka haluaisi hakea Estategurulle töihin, mitä ne olisivat?
Jos olet tavoitteellinen ja kunnianhimoinen, sinulla ei ole mitään mietittävää, vaan sinun kannattaa tehdä kaikkesi liittyäksesi joukkoomme.