Tässä Guru Spotlight -sarjamme osassa keskustelimme ohjelmistokehittäjä Gohar Hakobyanin kanssa siitä, kuinka hänen tiiminsä on kasvanut kolmen vuoden aikana hänen liittymisensä jälkeen. Gohar kertoo, minkä hän kokee tärkeäksi Estategurulla, kuinka hän huolehtii fyysisestä ja henkisestä kunnostaan ja miksi hänen kollegansa ovat hänelle kuin perhettä.
Kuinka kauan olet ollut osa Estategurun tiimiä?
Tulin Estategurulle noin 3 vuotta sitten. Meillä oli neljän hengen insinööritiimi Armeniassa. Monien esteiden ja vaikeiden aikojen läpikäymisen jälkeen onnistuimme perustamaan Armenian toimistoon yli 20 henkilön ammattitaitoisen tiimin. Suuri kunnia kuuluu Araratille (Yuzbashyan, Estategurun tekninen johtaja) ja Eduardille (Asatryan, Estategurun ohjelmistokehitystiimin johtaja) erinomaisesta johtamisesta ja siitä, että he ovat tiimin tukena kaiken aikaa.
Mikä on tehtäväsi Estategurulla?
Aloitin urani Estategurulla junior-kehittäjänä. Yrityksemme IT-osastolla ei tuolloin ollut erillisiä osastoja ja hoidimme projektin kaikkia osa-alueita samanaikaisesti. Myöhemmin Estategurun ja erityisesti kehitystiimin kasvun myötä tuli kuitenkin tarpeelliseksi muodostaa yksittäisten projektien tarpeisiin vastaavia erillisiä tiimejä. Tämän muutoksen jälkeen toimin IT-rahoitusosaston tiiminvetäjänä. Mitä tulee tehtävääni yrityksessämme, haluaisin mainita vastuuni kehittäjien ja laatuinsinöörien työprosessien hallinnoinnista tiimin sisällä. Autan heitä ratkaisemaan pullonkaulat ajoissa tarjoten laadukkaan tuotteen ilman ohjelmointivirheitä ja ollen koko tiimin paras kaveri motivoimalla heitä tiimityömme tuloksilla. Haluaisin myös kiittää upeaa tuotepäällikköämme (tuoteomistaja: rahoitus & operaatiot, Maria Pojarkova), joka auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme erittäin suunnitelmallisella tavalla.
Estategurun tärkeimmät arvot ovat kasvusuuntautuneisuus, rohkeus, vapaus, rehellisyys, päättäväisyys ja empatia. Kuinka koet näiden arvojen toteutuvan yhtiössä?
Tunnen todella seuraavani Estategurun arvoja ja koen niiden toteutuvan päivittäin. Inhimilliset ominaisuudet ja ihmissuhteet ovat yrityksellemme erittäin tärkeitä, ja arvostamme niitä eniten palkatessamme uusia työntekijöitä. Arvoja seuraamalla meillä on aina mahdollisuus kasvaa ja oppia uutta jatkuvasti. Yrityksemme on minulle kuin perhe, siksi jokaisen asenteella on merkitystä, sillä vietämme suurimman osan ajastamme heidän kanssaan.
Mistä pidät eniten Estategurulla työskentelyssä?
Se, että Estategurulla jokainen on oikeassa paikassa ja myös se, että työskentelen ammattilaisten kanssa, jotka vauhdittavat yrityksen kasvua. Meillä on myös hyvät perinteet, joista yksi esimerkki on yrityksen vuosittain järjestämä kesätapahtuma. Tämä merkittävä tapahtuma antaa loistavan mahdollisuuden tutustua kaikkiin tiimin jäseniin ympäri maailmaa ja lisäksi viettää mahtavaa aikaa heidän kanssaan. Tällaisilla tapahtumilla on valtava vaikutus motivaatioon. Lisään vielä, että kaikki Estategurun työntekijät ovat erittäin arvostettuja ja heille annetaan aina mahdollisuus laajasti kasvaa.
Kerro meille jotain mielenkiintoista itsestäsi. Mitä teet vapaa-ajallasi?
Ammatillisen kasvun lisäksi yritän aina löytää aikaa fyysiselle ja henkiselle kasvulle käymällä joogatunneilla. Saamme työsuhde-etuna hyödyntää muutenkin erilaisia urheilumahdollisuuksia. Minulle tärkeää on ajanvietto perheen ja ystävien kanssa. Heidän kanssaan viettämästäni ajasta saamani positiivinen tunne antaa minulle voimaa jokapäiväiseen elämääni. Rakastan myös matkustamista paljon ja yritän jatkuvasti etsiä uusia matkustuskohteita.
Miksi poikkeuksellisten kykyjen tulisi mielestäsi hakeutua Estategurulle töihin?
Mielestäni Estateguru on loistava rajattoman kasvun mahdollistava paikka, jossa sinulla on aina mahdollisuus kehittyä oikeaksi ammattilaiseksi omalla alallasi ja samalla auttaa yritystä tulemaan kilpailukykyisemmäksi markkinoilla, mikä tekee siitä useimmille unelmatyöpaikan.