Meiltä kysytään usein, miksi kiinteistökehittäjät lähestyvät meitä rahoitusta hankkiessaan, vaikka useimmat pankit tarjoavat lainaa alhaisemmilla koroilla. Vaikka EstateGuru toimii pankkien kanssa (suurin osa lainoistamme maksetaan takaisin pankkilainoilla), useat eroavaisuudet tekevät rahoitusmallistamme täydellisen ratkaisun uusille ja pitkään toimineille kiinteistökehittäjille, jotka etsivät nopeita ja joustavia lainoja. Pyysimme osaa EstateGurun johtoryhmän asiantuntijoista avaamaan näitä aiheita paremmin.
Saavutettavuus
Pankkien kasvaessa yhä riskihaluttomammiksi ja ollessa sidottuja monimutkaisiin protokolliin, EstateGuru palvelee niitä, jotka jäisivät tämän vuoksi kiinteistörahoituksen ulkopuolelle.
”Ei ole väliä, vaikka toisit heille kaupungin parhaan projektin”, sanoo Liettuan maajohtajamme Arturas Konusevicius, ”pankki kysyy edelleen sinulta; kuinka vanha yrityksesi on? Jos yrityksesi on alle kolme vuotta vanha, vastaus on ”kiitos, hei hei.’ ’Tule takaisin, kun olet kasvanut hieman.’”
”Ja jos olet ollut olemassa yli kolme vuotta, he kysyvät taseesta ja kassavirrasta. Tarvitset pitkän historian, hyvän ansioluettelon ja vakaan kassavirran, ja kuinka moni yrittäjä kykenee täyttämään kaikki nämä vaatimukset, erityisesti aloittaessaan? Ei kovin moni.”
Kun vakiintuneet kehittäjät kamppailevat yhä tiukempien pankkivaatimuksien kanssa, uusille yrityksille rahoituksen hankkiminen on käytännössä mahdotonta.
”Tämä on se kohta, missä EstateGuru korjaa rahoituksen aukkoja. Annamme näille yrittäjille mahdollisuuden kasvaa tasolle, jolla he voivat saada rahoitusta perinteisemmistä lähteistä.”
EstateGuru poistaa mahdottomat vaatimukset tarjotakseen nopeaa ja joustavaa yrityslainaa sekä uusille että vakiintuneille kiinteistökehittäjille.
Halukkuus
Supermalli Linda Evangelista sanoi kerran, ettei hän nousisi sängystä alle 10 000 dollarin takia. Lainasummien osalta monien pankkien suhtautuminen on sama. Jos rahamäärä on liian pieni, he eivät nouse sängystä, saati sitten hyppää sänkyyn kanssasi.
”Pankin näkökulmasta, jos lainasumma on alle 2 miljoonaa, se ei kiinnosta heitä”, sanoo Arturas. ”Pelkästään heidän laina-asiantuntijansa aika on arvokkaampaa kuin se summa, jonka he voivat tehdä pienemmistä sopimuksista. He eivät halua käyttää tunteja miljoonan arvoisen lainan hakemuksen lukemiseen, kun he voisivat käyttää tämän ajan 20 miljoonan arvoiseen lainaan.”
Vaikka pankeilla on tapana asioida vakiintuneiden ja varakkaiden asiakkaiden kanssa, EstateGuru on valmis työskentelemään pienempien projektien parissa ja antamaan yrittäjille heidän tarvitsemaansa tukea kasvaakseen siihen pisteeseen, jossa pankit alkavat kiinnostua.
”Suomessa”, sanoo Matti Vansén, Suomen maajohtajamme, ”jossa pankkisektori on perinteisesti vahva ja ihmiset suhteellisen konservatiivisia, edes jo kauan aikaa sitten vakiintuneet kehittäjät eivät voi enää yksinkertaisesti mennä pankkiin hakemaan rahoitusta. Tämä johtuu eurooppalaisten säännösten vaikutuksesta suurimpiin pankkeihin, ja paikallisiin pankkeihin, joiden on täytynyt supistaa taseitaan rajusti, etenkin yrityspuolella.”
”Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että ainoat lainoja saavat yritykset, yhtiöt AAA-luokituksella, eivät todellakaan tarvitse niitä. Ja se on ongelma, rahoitusvaje. Kun kyse on arvoltaan 300 000-10 000 000 euron lainojen tarjoamisesta, voi sanoa, että EstateGuru ratkaisee tämän markkinaongelman.”
Nopeus
”Saksa on synonyymi pankkitoiminnalle”, sanoo Saksan maajohtajamme Nicola Picone, ”mutta kuten olemme keskustelleet, pankit ovat vuosisatoja vanhoja instituutioita, jotka ovat juuttuneet protokollaan ja viisikymmentä vuotta vanhoihin tarkistuslistoihin. Tämä on ongelmallista ja epäoikeudenmukaista, koska joudut odottamaan kuukausia lainan hyväksymistä, jonka jälkeen saat kielteisen vastauksen.”
EstateGuru tarjoaa rahoitusta ilman ylimääräistä hallintoa, byrokratiaa tai odotusaikoja. Se on nopea ja joustava ilman jonoja, loputtomia lomakkeita tai hyperkonservatiivisia laina-asiantuntijoita pyörittelemässä peukaloitaan ja käännyttämässä sinut sitten pois. Eikä piilotettuja maksuja tai ikäviä yllätyksiä ole.
”Kyllä, maksat enemmän korkoa, mutta kaikki maksut ovat ennakkomaksuja, takaisinmaksua ei suoriteta ennen sopimuksen päättymistä lainanottajan niin halutessaan, ja voimme antaa heille vastauksen muutamassa päivässä. He saavat rahat parissa viikossa.”, Nicola sanoo.
Prosessi EstateGurun kanssa on yksinkertainen ja nopea. Ensin määritämme ehdotetun vakuuden markkina-arvon, sitten arvioimme vaihtoehdot vakuuden realisoimiseksi ja tarjoamme sitten ehdot ja aikataulun. Jos tarjous hyväksytään, rahoitus on nopeaa.
Mihail Onohhov, kansainvälisen myynnin johtajamme, ei pidä kohtuullisena verrata EstateGurua pankkeihin. ”Ne ovat erilaisia instrumentteja, joita voit käyttää eri aikoina”, hän sanoo.
”Elämässä on aina kyse valinnoista. Saat jotain, menetät jotain. Sijoituksessa se on riski ja tuotto. Meidän tapauksessamme se on nopeus ja korko. Jos haluat jotain nopeasti, maksat hieman ylimääräistä.”
”Mutta kehittäjät eivät näe sitä joko/tai-kysymyksenä meidän ja pankkien osalta. Kuten sanoin, ne ovat molemmat instrumentteja, joita voidaan käyttää eri aikoina. Itse asiassa sinun tulisi pystyä käyttämään molempia instrumentteja, koska et aina tiedä, milloin tarvitset yhtä tai toista. Erilaiset olosuhteet vaativat erilaisia ratkaisuja.”
”Jos voin lisätä”, Matti sanoo, ”minun näkemykseni mukaan olemme riskinjakajia yhdessä pankkien kanssa. Esimerkiksi, pankit hylkäävät lainoja rakennushankkeille, mutta haluavat rahoittaa asuntoja niiden rakentamisen jälkeen. Suomessa on siis tavallista, että pankit maksavat lainamme takaisin. Rahoitamme siis rakentamisen ja sitten pankki rahoittaa ostajan. Näen sen riskien jakautumisena ja hajauttamisena markkinoilla.”
Tuki
”EstateGurun ja pankkien osalta ajattelen, että toinen ei voi elää ilman toista”, sanoo Latvian maajohtajamme Aleksandrs Mežapuke, ”joten lainanottajamme ja kehittäjämme tosiaankin tarjoavat markkinoille kiinteistöjä, joita pankit rahoittavat tarjoamalla asuntolainoja loppukäyttäjille.”
”Ja yksi asia, jota lainanottajamme arvostavat, on tiimimme asiantuntemus. EstateGuru perustettiin kiinteistökehittäjien toimesta, ja suurimmalla osalla tiimistä on kokemusta kiinteistöistä, välityksestä, myynnistä, rakentamisesta ja arvioinnista. Riskiosasto tulee enimmäkseen pankkitaustalta. Joten kun puhumme lainanottajalle, ymmärrämme hänen tarpeensa ja voimme tarjota nopean ja sopivan ratkaisun.”
Pankkien laina-asiantuntijat voivat olla finanssipuolen ammattilaisia, mutta he harvoin tietävät paljoa kiinteistöistä tai niiden kehittämisestä. EstateGuru on erikoistunut näihin alueisiin varmistaen, että asiakkaidemme tarpeita ei vain ymmärretä, vaan ne myös aavistetaan.
”Pankit eivät ole pahiksia,” lisää Arturas, ”he ovat yhteistyökumppaneita, mutta voidaksesi toimia heidän kanssaan, sinun on päästävä tietylle tasolle. Kehittäjien, jos he haluavat toimia pankin kanssa, on hankittava erityistä työvoimaa ja erityisiä menettelytapoja, ja rahan liikkuvuus on täysin erilaista.”
”Olen toiminut joukkorahoituksen parissa nyt seitsemän vuotta”, Matti sanoo, ”ja olen nähnyt emotionaalisen paradigman siirtyvän kohti vaihtoehtoisen rahoituksen hyväksymistä.”
”Vaihtoehtoinen rahoitus”, Nicola sanoo, ”ei ole vain tulevaisuus, vaan nykyhetki.”
Jos haluat kuulla lisää maajohtajiltamme, katso webinaarimme täältä.