Ensimmäisen kvartaalin tulokset 2020: EstateGuru kaksinkertaisti sekä sijoittajakuntansa että lainamääränsä 14/04/2020

“2020 alkoi hyvin menestyksekkäästi EstateGurulla kun kaksinkertaistimme sekä sijoittajakuntamme että lainamäärämme verrattuna vuoden 2019 ensimmäiseen vuosineljännekseen. Vuoden erinomainen aloitus antaa meille lisäenergiaa ja motivaatiota puskea läpi tämänhetkisten myrskyisten aikojen ja tulla vahvemmaksi ja kyvykkäämmäksi kriisin jälkeistä tulevaisuutta varten. Uskon todella, että liiketoimintamallimme on täydellinen ratkaisu juuri sellaiseen maailmaan, johon olemme nyt astumassa. Tämän takia EstateGuru on alun perin luotu – liiketoimintamalliksi, joka toimii vaikeinakin aikoina”, sanoo Marek Pärtel, EstateGurun co-founder ja toimitusjohtaja. 

8092 uutta sijoittajaa liittyi EstateGurulle 2020 Q1:n aikana, kun 2019 luku oli 3927. Suurin määrä sijoittajia, 1842, tuli Saksasta, ja ensimmäisen kvartaalin aikana saksalainen sijoittajayhteisö ohitti 11 290 sijoittajallaan virolaisen, 11 113 sijoittajan yhteisön, joka oli tätä ennen ollut EstateGurun alustan suurin sen historian alusta, vuodesta 2014 asti. Seuraavaksi tulevat liettualaiset, latvialaiset, italialaiset, espanjalaiset, itävaltalaiset ja loput sijoittajat 99 muusta maasta. Sijoittajamme ansaitsivat 2,9 miljoonaa euroa korkoa 2020 ensimmäisen kvartaalin aikana, kun 2019 Q1:n luku oli 1,8 miljoonaa euroa. 204 projektia, yhteisarvoltaan 27,2 miljoonaa euroa, rahoitettiin 2020 Q1:n aikana. 2019 vastaava määrä oli Q1:n aikana 89 projektia yhteisarvoltaan 13,5 miljoonaa euroa.

“Vuoden 2020 ensimmäinen kvartaali merkitsee meille historiallista merkkipaalua, sillä EstateGuru rahoitti ensimmäisen projektinsa Saksassa. Tämä siirto oli osa testattua ja toimivaksi todistettua laajentumismalliamme. Olemme melkein valmiita valmistelevien töiden kanssa perustaaksemme paikallisen tytäryhtiön ja aloittaaksemme toiminnan Saksassa. Tavoitteenamme on siirtyä noudattamaan täysin maan päivittäistä liiketoiminnan pyörittämistä koskevaa sääntelyä seuraavien kuukausien aikana”, Pärtel lisää.

Ensimmäisen kvartaalin aikana saimme kokea myös ensimmäisten huijausten ilmaantumisen toimialalla. Markkinajohtajan asema lisää vastuutamme työskennellä viranomaisten kanssa kaikissa toimimaissamme varmistaaksemme, että ala on terve ja elinkykyinen. EstateGuru kutsuu kaikki markkinan toimijat tekemään lisää töitä kohti läpinäkyvyyttä ja avoimuutta – julkaistaan vuosikertomukset ja tarkastetaan ne. Kaikkien alustojen tulisi myös julkaista säännöllisesti portfoliokatsauksia ja erilaisia tilastoja alustasta. EstateGurun vuosikertomus on valmis ja se lähetetään EY:n (osa Ernst&Youngia) tilintarkastajille. Tarkastettu vuosikertomus julkaistaan kesäkuussa.

Toimiessamme eri Euroopan maissa ja laajentuessamme uusille markkinoille, EstateGuru kokee rahanpesun vastaiseen taisteluun osallistumisen tärkeäksi tehtäväkseen. Anti Money Laundering (AML) -toimenpiteiden soveltaminen on välttämätön osa kestävää joukkorahoitustoimintaa, luottamuksen rakentamista ja eri puolilta maailmaa tulevien asiakkaiden palvelemista.

Tämänhetkinen COVID-19-kriisi kiihdyttää entisestään kiinteistöalan digitalisaatiota. Ketteryys on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Joukkorahoitus, joka syntyi edellisen suuren finanssikriisin seurauksena, voisi toimia merkittävässä roolissa nykyisen tilanteen helpottamisessa auttamalla yrityksiä keräämään paljon kaivattua rahoitusta. Yksi kriisin asettamista haasteista ei ole niinkään pääoman puute, vaan kyvyttömyys tarjota tai päästä käsiksi rahoitukseen nopeasti toteuttamisriskin, esim. kasvokkaisen kanssakäymisen pankkiirien ja notaarien kanssa takia. Joukkorahoitus on paras ratkaisu tähän ongelmaan, sillä se voidaan toteuttaa verkossa tavalla, joka pitää osapuolet turvassa. Hallitukset ja EU:n instituutiot voisivat myös auttaa kanavoimalla rahoitusta joukkorahoitusalustojen kautta. 

“Ensimmäisen kvartaalin loistavat tulokset eivät saa meitä työskentelemään yhtään vähemmän, vaan päinvastoin. Prioriteettimme ovat hyvin selkeät – pysyä lainapäätöksissämme yhtä konservatiivisena kuin aina ennenkin ja tarjota likviditeettiä niin monelle pk-yritykselle kuin mahdollista näinä haasteellisina aikoina, tuottaen samalla vakaita tuottoja sijoittajillemme. Emme ole kärsineet yhtään pääomatappioita vuodesta 2014 lähtien ja takaisinsaatujen lainojemme keskituotto on ollut 10,4%. Odotamme osittaisia pääomatappioita joissain lainatapauksissa taloustilanteen vuoksi tänä vuonna, mutta kunnollisen hajautuksen kanssa sen ei pitäisi vaikuttaa sijoitustuottoihin merkittävästi. Jatkamme matkaamme johtavaksi kiinteistölainojen ja kiinteistövakuudellisten sijoitusten alustaksi Euroopassa laadun, vakauden ja teknologisten innovaatioiden saralla talouden syklien läpi”, Pärtel summaa.